Kun saimme viime vuonna tietää, että meille tulee vauva, mietimme paljon, miten Ellu suhtautuu uuteen tulokkaaseen. Miten voisimme mahdollisimman hyvin tukea hyvän suhteen muodostumista koiran ja vauvan välille? Mahtaisiko Ellu olla kovin mustasukkainen? Onneksi pohdintamme olivat turhia. Ellu on aina pitänyt lapsista ja ollut - terrieriluonteestaan huolimatta - kova paimentamaan pienokaisia. Ellusta saa niin lapsi kuin aikuinen ehtymättömän energisen leikkikaverin mutta myös rauhallisen kainaloon käpertyjän.
Saimme synnytyksen ja sairaalassa olon ajaksi Ellulle hoitajan kotiin Villen siskosta, mikä oli aivan mahtavaa. Ellu sai tällä tavalla olla rauhassa kotona. Sen ei tarvinnut ihmetellä uutta hoitopaikkaa ja sitten kotiin palattuaan yhtäkkisesti seuraamme liittynyttä ja kotiin "salaa" ilmestynyttä pikkutyyppiä. Sairaalasta kotiin palaaminen sujui rauhallisesti. Ellu tuli ensin nuustelemaan minut häntä heiluen ja meni sitten heti moikkaamaan turvakaukaloon pakattua pojua. Annoimme Ellun haistella pojun jalkoja ja myöhemmin, kun vauva oli sylissäni, myös päätä ja käsiä. Häntä heilui ja Ellu oli selkeästi innostunut pikkukaverista. Seuraavat päivät Ellu seurasi vauvaa kaikkialle: hoitapöydän ääreen, sohvalle, viereen tapittamaan...ja aamulla, heti kun olimme heränneet, Ellu hyppäsi sänkyyn moikkaamaan ja haistelemaan vauvaa. Ihan kuin olisi halunnut varmistaa, että huuh, onhan se vielä tallella. Myös vauvan itkuista Ellu aina ilmoitti tulemalla viereemme: Olettehan nyt huomanneet, että vauva itkee? Tulin tässä vain ilmoittamaan. Se on minun työni.
Nyt yhteiseloa on takana puolisen vuotta. Miten on mennyt? Mainiosti. Ellu on ottanut pojun todella hyvin vastaan. Alun häsääminen ja superkiinnostuminen on laantunut. Ai tuo on vieläkin täällä? Ok. Ellu kääntää kylkeään meidän herättyämme ja tulee vasta myöhemmin aamulla venytellen omalle ruualleen.
Lattialla Ellu ja poju viihtyvät mainiosti yhdessä. Jotenkin Ellu varmaan aistii, että kyseessä on pieni ja hauras ihminen, jonka kanssa täytyy olla varovainen. Hyppimisestä ja pomppimisesta ei ole tarvinnut kieltää pojun lähellä. Välillä Ellu menee pojun viereen makoilemaan mutta lähtee kyllä äkkiä sivummalle, jos toinen on hiemankin liikkuvaisemmalla tuulella. Hakee siis selkeästi välillä omaa rauhoittumistilaa paikoista, johon poju ei vielä pääse, kuten sohvalta.
Lelujaan Ellu vie välillä pojulle. On huvittavaa katsella, miten Ellu raahaa vauvan kokoista pehmopupua ja tömäyttää sen tämän jalkoihin. Leikitään! Myös vauvan lelut kiinnostivat Ellua alussa, mutta muutama kielto riitti asian teroittamiseen: nämä ovat pojun leluja, eivät sinun. Yhä välillä Ellu yrittää vinkua itselleen jotain vauvan lelua, mutta tyytyy kohtaloonsa, kun kiellämme. Itsekseen hän ei niitä ota - aika hieno koira. Samalla tavalla kun vauva kasvaa, pidämme Ellun lelut erillään häneltä. Ei tule sitten mitään riitoja, kun molemmilla on omat tavarat.
Vaunulenkitkin sujuvat hienosti. Mietimme aluksi, pitäisikö Ellua jotenkin totuttaa vaunuihin tai niiden vieressä kulkemiseen. Eipä tarvinnut. Tämänkin uuden lenkkeilytavan Ellu tajusi heti. Hän pitää vaunuja hieman silmällä ja varoo niitä, kulkee hienosti niiden vierellä tai hieman meidän takanamme. Ohikulkijat jätetään suurimmaksi osaksi rauhaan, tosin ärsyttäville (?) koirille sanotaan edelleen muutama haukkumasana. Kauemmas siitä! Nää on mun hoodit ja mun ihmiset!
Yhteiselo sujuu siis hienosti. Olemme päässeet helpolla koiran ja vauvan arjen yhteen sovittamisessa ja se on täysin Ellun ansiota. Hän on niin mainio pieni koira: Ymmärtää asioita sanomatta ja opettamatta. Huolehtii meistä kaikista. Meidän pikku pampula.
