Aamumme alkoi Ellun pentuhulinalla, jota kesti kauan! Pikkuisella oli energiaa vaikka muille jakaa: välillä simahdettiin omaan petiin ja herättyä taas jatkettiin samaa menoa! Iltasella kaikkea energiaa pääsi onneksi purkamaan sisarusten kanssa - kokoonnuimme nimittäin porukalla kasvattaja-Riitan luokse: mukana olivat Mauri, Martti ja Ruu, sekä vierailevana tähtenä toisesta pentueesta Riitan luona asusteleva Armi. Hirmuista temmellystä! Tässä muutama kuva pentujen leikeistä ja hulinoista:
Menoa ja meininkiä ei näiltä ainakaan puuttunut! Pihaa juostiin ympäri niin että raikui, ja välillä käytii natustamassa niin ruusupuskaa kuin jonkin toisen pennun korvaakin... :D Kiitokset Martti, Mauri, Ruu ja Armi leikityksestä! Torstaina toivottavasti nähdään taas (Ellun ensimmäisellä!) parsonlenkillä! :)
maanantai 30. elokuuta 2010
perjantai 27. elokuuta 2010
Lisää hihnaharjoittelua
Tänään harjoittelimme taas hihnassa kävelyä, sekä sisällä että ulkona. Ulkona kävely ei mennyt niin hyvin kuin sisällä, Ellu rimpuili eikä selvästikään tykännyt vapautensa riistosta. Sisällä olemme leikkineet Ellun kanssa hänen ollessaan hihnassa ja tehneet muutenkin mukavia asioita hihnan yhteydessä, jotta Ellu oppisi, että hihna on kiva asia. Eiköhän se siitä toistoilla ja määrätietoisuudella ala ulkonakin sujumaan - ymmärrettävästi Ellua sapettaa ja ihmetyttää, kun se ei enää voi juoksennella samalla tavalla kuin ennen. Toki aiomme pitää Ellua myös vapaana päivittäin, jotta hän saa olla ja juosta, mutta hihnaan pikkuinen on pakko totuttaa, ihan hänen oman turvallisuutensakin vuoksi.
Tänään on myös harjoiteltu yksinoloa pidemmissä ajoissa koiraporttien avulla. Ihan hyvin on mennyt: olemme sulkeutuneet esim. keittiöön tekemään ruokaa ja syömään, ja Ellu on aika nopeasti sopeutunut ajatukseen, ettei pääse meidän mukana kaikkialle. Toki hieman vingahtelee, mutta osaa onneksi leikkiä yksikseen ja rauhoittuakin. :)
Ilmat on selvästi kylmentyneet, joten täytyypi varmaan joku päivä mennä hankkimaan Ellulle jonkinlainen ulkoilutakki kylmempiä aamuja ja iltoja varten - ei sitten tule yllätyksenä kylmät ilmat, kun on ulkoilutamine jo valmiina.
Tällaisia tällä kertaa, peruselämätä ja kasvatuksen jatkumista. :)
Ellu lähettää pusuja kaikille lukijoille!
PS: Iltasella tapahtui läpimurto myös pihalla lenkityksessä! Yhtäkkiä Ellua ei enää haitannutkaan hihna ja panta niin paljon, vaan hän haisteli jo innoissaan uusia hajuja ulkosallakin. Jee! Hyvä Ellu! :)

torstai 26. elokuuta 2010
Hihnaharjoittelua
Tänään tapahtui läpimurto: Ellu ylitti sekä itsensä että meidän odotukset ja käveli jo hienosti hihnassa sisällä! Aluksi heilautimme namia hänen edessään ja veimme sitä eteenpäin ja kun Ellu liikkui namin perässä, kehuimme paljon ja muutaman askeleen jälkeen annoimme namin. Hihnakaan ei enää niin paljon kiinnostanut kuin ennen, sitä ei hirmuisesti natustettu tällä kertaa, jes! Ollaan kyllä niin ylpeitä meidän pikkuisesta, osaa se Ellu vaan kaikkea hienoa! :)
Tutustutettiin Ellua tänään myös lapsiin. Oltiin Ellun kanssa pissillä läheisen kentän isolla nurmikolla, kun siihen pyöräili viisi pikkupoikaa, jotka kysyivät, saisiko koiraa silittää. Annoimme jokaiselle pienen nakinpalan, ja ohjaistimme heitä menemään kyykkyyn ja ojentamaan namin Ellulle. Ellu tuli mielellään hakemaan namin ja antoi poikien silittääkin (olivat muuten hienoja pikkupoikia, osasivat olla rauhallisesti koiran kanssa). Pyöriä Ellu taisi hieman pelätä, mutta ei sentään mitenkään paljon, yritimme itse olla rauhallisia ja välittämättä pyöristä, niin Ellukin rauhoittui. Häntä vispasi kovin, tuntui olevan iloinen kohdatessaan nämä mukavat pikkupojat! :)
Päivällä Ellu jaksoi leikkiä ja natustaa isoa rottalelua (melkein Ellun kokoinen, heh) vaikka kuinka kauan:
Villen sisko Emmi kävi tänään myös Ellua katsomassa, taitaa tuosta Emmistä tulla Ellun yksi lempparivieraista, tykkäsi pikkuinen nimittäin niin paljon Emmistä. :)
Kaiken kaikkiaan on ollut oikein kiva päivä tänään, vaikka ulkona on vähän sadellutkin.

keskiviikko 25. elokuuta 2010
Harjoittelua
Tänään harjoittelimme taas hihnan kanssa hieman. Ollaan otettu tän viikon projektiksi Ellun totuttaminen hihnaan, saa nähdä miten käy ja venähtääkö harjoittelu. Hyvin kuitenkin on harjoittelu lähtenyt käyntiin. :)
Iltasella leikkasimme Ellun kynsiä. Eilen jo alotettiin, mutta yksi tassu jäi vielä tälle päivälle. Voi sitä rimpuilemisen määrää! Oltiin kuitenkin määrätietoisia ja kynnet saatiin leikattua. Namiakin sai, jos oli nätisti sylissä. Eiköhän Ellu siitä muutaman kerran jälkeen ymmärrä, ettei se kynsienleikkuu mikään kamaluus ole, vaan ihan perusjuttu, joka tehdään rimpuilusta huolimattakin.
Tässä videona yksi Ellun iltaisista parsonpamauksista. Hirmuinen petaus käynnissä, on se oma peti vaan niin jänskä iltaisin, että piti kaivautua ihan petityynyn alle ja siellä haukahdella! :D Höpsö tapaus.
PS. Ellu nukkuu jo hienosti yksin eteisessä! Ei mitään protestiakaan siitä. :) Ja nyt illalla itse asiassa unohdettiin hänen koppa tuohon makkarin kulman taakse eteiseen (missä koppa on päivisin ja tulee nyt myöhemminkin olemaan), josta ei siis ole suoraa näköyhteyttä makkariin, vaikka ovi on auki (koiraportti ovessa). Siellä se Ellu silti hyvin tuhisee! Hienoa Ellu!

tiistai 24. elokuuta 2010
Lisää kivoja ihmisiä! :)
Tänään Ellulla taisi olla mukava päivä, kun meillä kävi muutama vieras ja Ellu sai paljon silityksiä, rapsutuksia, nameja ja huomiota. Rauhallisesti oltiin myös, sillä vieraiden kanssa ei vain telmitä ja leikitä koko ajan, pitää osata myös rauhoittua - ja niinhän Ellu osasikin. :) Ensin Ellua kävivät aamupäivästä katsomassa kaverit Elisa ja Hilda, jotka toivat tullessaan mielettömiä tuliaisia: puruluita ja vinkuvan maissilelun. Maissia sitten Ellu ihmettelikin kovin, ensin sitä kohti kuljettiin pää alhaalla ja pylly ylhäällä ja sitten varovasti tökkäistiin tassulla - ja se päästikin vinkunan! Siitäkös alkoi täpinä: muutama haukahdus ja hännänheilutus - mikähän ihme vempele tuo oikein on? Leikkiä Ellu ei maissilla vielä uskaltanut, mutta ihmetys oli suuri. Ehkä kun hän tuosta hieman kasvaa, niin maistuu maissikin leikkikaveriksi. :)
Iltapäivästä kävivät Villen siskot Emmi ja Linda Ellua moikkaamassa. Pikkuinen ei kuitenkaan kauaa jaksanut touhuta, koska oli juuri herännyt unilta ennen heidän tuloaan ja jatkoikin unia vielä hetken heidän kanssaan leikittyään.
Sisäsiistesykoulutus on sujunut aika hyvin, vaikka vahinkojakin toki sattuu, useimmiten siitä syystä, ettei Villen kanssa olla tajuttu viedä Ellua ulos. Ulkona kuitenkin tulee ravattua aina leikin, heräämisen ja ruuan jälkeen, sekä myös ennen nukkumaanmenoa ja milloin nyt siltä näyttää, että pissi on tulossa. Hienosti on Ellu ulos tehnyt asiansa. :) Tänään otettiin iltapäivästä vähän takapakkia kun ulkona satoi (hui!). Ellu ei sateessa pahemmin pitänyt, vaikka pieni vesisade ei ole aiemmin haitannut. Tänään ei kuitenkaan auttanut suuren puunkaan alle vieminen - ulos ei tehty asioita, vaan vasta sisällä uskallettiin (ja hienosti keittiön pöydän alle :D). Sade ei todellakaan ollut kiva juttu...noh, eiköhän Ellu siihen pian totu: märkä ruohokaan ei ole hänelle ollut kummastus, sade lähinnä (hyi, kun turkki kastuu!).
Tänä yönä Ellun pitäisi ensimmäistä kertaa nukkua eteisessä makkarin oven vieressä koiraportin takana (on nyt parina yönä nukkunut makkarissa koiraportin toisella puolella korissaan, sitä ennen ihan meidän sängyn vieressä). Saa nähdä, mitä pikkuinen siitä tuumaa. Yöt makkarissa ovat menneet hyvin, piippailua ei ole pahemmin tullut jos ollenkaan, mutta saattaa olla, että portin taakse joutuminen pientä nyt yöllä piipatuttaa. Hienosti Ellu on kuitenkin yöt nukkunut tähän asti. :) (Saa nähdä raaskiiko häntä vielä sinne eteiseen laittaa, vaikka kyse onkin vain muutamasta sentistä sinne tai tänne...on hän meidän pikkuinen. <3) :D

maanantai 23. elokuuta 2010
Kivoja setiä
Eilen meillä kävi ensimmäistä kertaa tuttuja katsomassa Ellua sisällä, aiemmin oltiin vielä tutustuttu ulkosalla. Vieraina piipahtamassa kävivät Villen isä ja Villen siskon poikaystävän isä, jotka olivat Tampereella käväsemässä. Annoimme heille pieniä nakinpaloja, joiden avulla he sitten tutustuivat Elluun. Ellu olikin todella hyvää pataa heidän kanssaan, taisi Ellu pitää heitä tosi mukavina setinä, kun paijasivat ja antoivat nameja. :)
Päivään mahtui myös pienoinen tapaturma, sillä Ellun häntä jäi vahingossa osittain oven väliin. :( Ovea ei onneksi ehditty laittaa kokonaan kiinni, vaan se jäi raolleen - mutta kyllä silti pelästyttiin koko konkkaronkka, kun Ellu vinkui ja lähti tuhatta ja sataa ovelta pakoon heti pois päästyään. Rauhoittelimme pienokaista ja kokeilimme varovasti häntää, ja kaikki vaikuttaisi olevan ihan ok: Ellu ei arista häntää ja touhuaa ihan samaan tapaan kuin aina ennenkin. Kyllä siinä silti ehdittiin pari kyyneltä tirauttaa paniikissa, että mitäs nyt, pitääkö mennä eläinlääkärille...kamalaa tällaiset. Onneksi Ellu on sitkeä sissi myös hännästään!
lauantai 21. elokuuta 2010
Parsonpamauksia
Tänään aamulla pikkuinen Ellu yllätti meidät suuresti: hän nimittäin kiipesi ensimmäistä kertaa rappuset ylös meidän kotiovelle asti! Asumme kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, mutta emme kuitenkaan maantasalla - viitisentoista porrasta pitää kiivetä ylös ennen kuin ollaan meidän oven luona. Eilen Ellu vielä nosti etutassut ensimmäiselle portaalle, ja siihen se jäi. Olemme kantaneet häntä ylös aiemmin, mutta nyt hän tuntuu jo ihan odottavan portaita - mielettömällä vauhdilla hän pinkoo ne kaikki ylös! Olisi hän vielä erään pissikerran jälkeen halunnut kiivetä lisääkin portaita ja lähti jo tokaa kerrosta kohti...hassu pienokainen.
perjantai 20. elokuuta 2010
Kolmas päivä: yksinoloharjoituksia
Tänään harjoiteltiin yksinoloharjoituksia. Tutustutimme Ellun uuteen leluun - pienenpieneen jalkapalloon - ja jätimme hänet sen jälkeen olohuoneeseen leikkimään sen kanssa hetken. Kävelimme pois olkkarista ja suljimme oven takanamme, ja menimme taas hetken päästä takaisin. Näitä harjoituksia teimme peräkkäin jonkin aikaa, ja otamme ne uudestaan taas seuraavan leikkituokion yhteydessä. Hyvin näytti Ellu pallon kanssa viihtyvän. Jatkoimme myös pantaharjoittelua, joka myös sujui hyvin.
Ulkona sisäsiisteysopetuksessa huomasimme, että koiranpentu tosiaan tutkii maailmaa suullaan ja hampaillaan: milloin oli suussa kaarnanpala, keppi, pupunpapana, ruohoa, milloin taas into piukassa natustettiin männynkäpyä. Saimme kuitenkin kaikki ongittua Ellun suusta pois. Ellu taitaa meistä ajatella ulkosalla, että ollaan hirmuisen tylsiä ihmisiä kun kielletään kaikki kiva - pakko, kaarnanpalat ja tikut kun ei ruuansulatukselle hirmuisen hyvää tee...saadaan kyllä olla tosi nopeita ja silmä tarkkana tämän pikkuisen kanssa, vauhtiin päästyään hän on kuin tornado! (Odotakaa vaan, tulevat agi-kilpakumppanit!!) :)
Unenpäästäkin pikkuinen saa onneksi kiinni hyvin ja tuhisee tyytyväisenä kopassaan. :)
(Tässä kuvassa Ellun lempilelu, sininen purulelu, ja leikeistä väsynyt pikkuinen. Noin minuutti kuvan ottamisen jälkeen Ellu jo tuhisi kopassaan unten mailla.)

torstai 19. elokuuta 2010
Pantaharjoittelua
Tänään aloitettiin pantaharjoittelu. Tuire Kaimion pentukirjasta bongasimme hyviä ohjeita pantaharjoitteluun, joka toteutettiin seuraavanlaisesti: Ellun kutsuminen luokse, paijausta, namia + samanaikaisesti panta kaulaan, sitten panta kaulassa yhdessä leikkimistä ja kehumista. Kun panta otettiin pois, loppui myös leikkiminen (-> panta kaulassa = tehdään kaikkea kivaa! -> panta on kiva!). Istuimme hetkeksi sohvalle ja vain olimme. Kun Ellukin rauhottui, kutsuimme hänet uudestaan leikkiin ja pannan sovitukseen. Tätä jatkoimme muutaman kerran menestyksellisesti, sillä panta ei näyttänyt kovasti häiritsevän Ellua. Iltapäivällä taas lisää pantaharjoituksia luvassa, pienin askelin eteenpäin. :)
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Ensimmäinen päivä uudessa kodissa
Aamulla meitä katseli sängyn viereltä pienillä mustilla silmillään maailman söpöin koira. Toivotimme Ellulle hyvät huomenet ja laitoimme ruokanappulat likoamaan - ensimmäinen päivä uudessa kodissa alkakoon! Ihmettelimme kovin Ellun piippailua, pikkuinen kun inisi paljon aamulla. Päivää kohti mentäessä ininä kuitenkin harveni ja Ellu alkoi silminnähden rauhoittua.
Ensimmäinen käynti ulkona ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan - Ellu oli kasvattajalla jo hieman pantaan tutustunut ja olimme lisäksi itse totuttaneet Ellua aamusta pantaan namien avulla, ja niinpä laitoimme sen hänelle uloskin mentäessä. Ulkona Ellu meni kuitenkin ihan paniikkiin - vinkui ja halusi syliin: yön sateesta vielä hieman märkä maa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Myöhemmin teimme kuitenkin läpimurron: veimme Ellun ulos rauhaisampaan paikkaan ilman pantaa ja otimme nameja ja lelun mukaan. Muutos oli huima! Pikku-Ellu vipelsi aivan tohinoissaan ruohikossa haistellen, touhottaen ja korvat tuulenvireessä heiluen. Loistavaa! :) Huomenna aloitamme ensiaskelista ja totutamme Ellua vähitellen paremmin pantaan periaatteella "panta = kaikkea kivaa!".
Ulkotohinoiden jälkeen Ellu otti nokoset Villen kyljessä kiinni. :) Nukkumisen jälkeen päivämme piti sisällään lisää ulkoilua, nameja, ruokaa ja leikkejä. Välillä toki vain oltiinkin, ja rauhoituttiin kaikki vierekkäin istuskelemaan. :)
Ellu kotiutuu
Eilen 17.8.2010 meille kotiutui pieni parsonrussellinterrieri nimeltä Ellu (Ulvomäen Elovena). Haimme Ellun iltasella. Kotona Ellu tuhisteli kiinnostuneena ympäri kämppää ja nukahti leikkimisen jälkeen tyytyväisenä omaan koppaansa. Ensimmäinen yö sujui ihan mukavasti - Ellu piippaili, mutta rauhoittui aina lopulta koppaansa meidän sängyn viereen. Nukkuminen jäi hieman vähemmälle yöllä, ja unissakin taisimme molemmat nähdä Ellun kuvia - ihanaa, meillä on pieni koira!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)