tiistai 24. elokuuta 2010

Lisää kivoja ihmisiä! :)

Tänään Ellulla taisi olla mukava päivä, kun meillä kävi muutama vieras ja Ellu sai paljon silityksiä, rapsutuksia, nameja ja huomiota. Rauhallisesti oltiin myös, sillä vieraiden kanssa ei vain telmitä ja leikitä koko ajan, pitää osata myös rauhoittua - ja niinhän Ellu osasikin. :) Ensin Ellua kävivät aamupäivästä katsomassa kaverit Elisa ja Hilda, jotka toivat tullessaan mielettömiä tuliaisia: puruluita ja vinkuvan maissilelun. Maissia sitten Ellu ihmettelikin kovin, ensin sitä kohti kuljettiin pää alhaalla ja pylly ylhäällä ja sitten varovasti tökkäistiin tassulla - ja se päästikin vinkunan! Siitäkös alkoi täpinä: muutama haukahdus ja hännänheilutus - mikähän ihme vempele tuo oikein on? Leikkiä Ellu ei maissilla vielä uskaltanut, mutta ihmetys oli suuri. Ehkä kun hän tuosta hieman kasvaa, niin maistuu maissikin leikkikaveriksi. :)

Iltapäivästä kävivät Villen siskot Emmi ja Linda Ellua moikkaamassa. Pikkuinen ei kuitenkaan kauaa jaksanut touhuta, koska oli juuri herännyt unilta ennen heidän tuloaan ja jatkoikin unia vielä hetken heidän kanssaan leikittyään.

Sisäsiistesykoulutus on sujunut aika hyvin, vaikka vahinkojakin toki sattuu, useimmiten siitä syystä, ettei Villen kanssa olla tajuttu viedä Ellua ulos. Ulkona kuitenkin tulee ravattua aina leikin, heräämisen ja ruuan jälkeen, sekä myös ennen nukkumaanmenoa ja milloin nyt siltä näyttää, että pissi on tulossa. Hienosti on Ellu ulos tehnyt asiansa. :) Tänään otettiin iltapäivästä vähän takapakkia kun ulkona satoi (hui!). Ellu ei sateessa pahemmin pitänyt, vaikka pieni vesisade ei ole aiemmin haitannut. Tänään ei kuitenkaan auttanut suuren puunkaan alle vieminen - ulos ei tehty asioita, vaan vasta sisällä uskallettiin (ja hienosti keittiön pöydän alle :D). Sade ei todellakaan ollut kiva juttu...noh, eiköhän Ellu siihen pian totu: märkä ruohokaan ei ole hänelle ollut kummastus, sade lähinnä (hyi, kun turkki kastuu!).

Tänä yönä Ellun pitäisi ensimmäistä kertaa nukkua eteisessä makkarin oven vieressä koiraportin takana (on nyt parina yönä nukkunut makkarissa koiraportin toisella puolella korissaan, sitä ennen ihan meidän sängyn vieressä). Saa nähdä, mitä pikkuinen siitä tuumaa. Yöt makkarissa ovat menneet hyvin, piippailua ei ole pahemmin tullut jos ollenkaan, mutta saattaa olla, että portin taakse joutuminen pientä nyt yöllä piipatuttaa. Hienosti Ellu on kuitenkin yöt nukkunut tähän asti. :) (Saa nähdä raaskiiko häntä vielä sinne eteiseen laittaa, vaikka kyse onkin vain muutamasta sentistä sinne tai tänne...on hän meidän pikkuinen. <3) :D





2 kommenttia:

  1. Mukavaa lueskella pentutouhuista, pikkuisenne kuullostaa oikein ihastuttavalta tapaukselta! Jossain vaiheessa täytyy käynnistää myös Tarmon & Caron totuttaminen vaiheittain uuteen kaveriin, odotamme muutenkin jo innolla Ellun tapaammista. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva että Ellun kuulumisia on mukava lueskella! Ellu lähettää täältä monta pusua teille! Juu, täytyypi tutustuttaa koirulit sitten hyvin toisiinsa, tulevat kuitenkin sen verran paljon tulevaisuudessa toisiaan näkemään. :)

    Tulkaa ihmeessä sitten heti vaan Ellua katsomaan, kun olette kotiutuneet! Ja me halutaan kuulla kaikki Skotlannin matkasta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)