lauantai 21. elokuuta 2010

Parsonpamauksia

Tänään aamulla pikkuinen Ellu yllätti meidät suuresti: hän nimittäin kiipesi ensimmäistä kertaa rappuset ylös meidän kotiovelle asti! Asumme kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, mutta emme kuitenkaan maantasalla - viitisentoista porrasta pitää kiivetä ylös ennen kuin ollaan meidän oven luona. Eilen Ellu vielä nosti etutassut ensimmäiselle portaalle, ja siihen se jäi. Olemme kantaneet häntä ylös aiemmin, mutta nyt hän tuntuu jo ihan odottavan portaita - mielettömällä vauhdilla hän pinkoo ne kaikki ylös! Olisi hän vielä erään pissikerran jälkeen halunnut kiivetä lisääkin portaita ja lähti jo tokaa kerrosta kohti...hassu pienokainen. 

Todistimme aamulla myös niitä kuuluisia parsonpamauksia, eli mielettömiä energiabuustauksia. Ellu kirmasi ympäri olohuonetta ja rakensi oman esteratansakin: rata alkoi verhojen takaa, jatkui patterin alla (jossa piti ryömiä nopeasti) ja loppui sohvan takaa kiertämiseen. Tätä reittiä sitten vedettiin ihan into piukassa monta kertaa ympäri molempiin suuntiin. Ja oli meillä Villen kanssa hauskaa! Ja kuten sanottu jo aiemmin: varokaa vaan, Ellusta tulee vielä mieletön agiliitäjä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)