maanantai 20. syyskuuta 2010

Ensimmäinen rokotus ja muita kuulumisia

Nyt ei olekaan vähän aikaan taas tullut päivitettyä tätä blogia. Mitään sen kummempia ei ole tapahtunut, aika perus arkielämää ollaan eletty. Käskyistä ollaan jatkettu ja opetettu seuraavia: istu, tänne, maahan, irti, odottaa. Lisäksi ollaan jatkettu hihnassa nätisti kävelyn opettamista, joka sekin sujuu jo paremmin. Hyvin osaa pienoinen. :) Kiipeillä Ellu haluaisi paljon, yhtenä päivänä hän yritti kiivetä Villen dataus-tuolille (kenties blogia päivittämään?)

Tänään oli Ellulla ensimmäinen rokotus eläinlääkärillä. Paljon mahtui uusia asioita ja ympäristöjä tähän päivään, menimme eläinlääkäriin (Hervannan Eläinlääkärit) nimittäin bussilla ja tulimme kävellen takaisin. Bussissa Ellua vähän jännitti, mutta hän oli silti nätisti meikäläisen sylissä ja katseli ikkunasta maisemia. 

Eläinlääkärissä meni tosi hyvin! Eläinlääkäriasema oli Ellun mielestä ihan mielettömän kiva paikka, siellä kun oli kaksi mukavaa tätiä ja maailman kivoin lääkärisetä - heitä kaikkia olisi ollut hirmu kiva pusutella. Innoissaan Ellu haisteli asemalla ympäriinsä, eikä ollut moksiskaan kun joutui pöydälle tutkittavaksi. Hännänpään mutka nyt sitten varmistui, mutta lääkäri sanoi mutkan olevan vain esteettinen haitta, joten ei ole onneksi syytä huoleen. Ellu sai iloisen, reippaan ja ennen kaikkea terveen pennun paperit! Rokotuspiikistäkään Ellu ei ollut moksiskaan, vaan keskittyi syömään juustoa Villen kädestä. Kiitokset vaan osaavalle ja mukavalle lääkärille. :)

Koirakavereitakin ollaan nähty: Ellu on tutustunut ystäväni perhoskoiraan Migoon (todella kiltti 2-vuotias uroskoira) ja melkein naapurista, seuraavasta rapusta, ollaan löydetty Ellulle viikkoa vanhempi leikkikaveri borderterrieri Bella. Bella kävi meillä yhtenä päivänä Ellun kanssa leikkimässä ja kyllä oli hurjaa menoa! Parivaljakko olisi jaksanut telmiä vaikka aamuun asti - hyvin saivat molemmat energiaa purettua, ja hauskaa näytti olevan! Lisäksi bongattiin, että meidän kanssa samassa rapussa asustaa toinen parsoni, 3,5-vuotias uroskoira, jonka kanssa Ellu on myös tehnyt tuttavuutta ja hieman telminyt pihalla. :)


Ollaan kehitetty Ellulle helppo nami, nimittäin jääpala, jossa on oma kuivamuonanappula sisällä. Sitäkös kelpaa nuolla ja kuljettaa pitkin lattiaa! Se on oikeaa herkkua, ja varmasti jännäntuntuinen suussa kun on niin kylmä!

Älyleluksi kongin lisäksi ollaan käytetty vanhaa tyynyliinaa, johon ollaan kätketty pieniä juustonpaloja niin, että osa on tyynyliinan sisällä ja osa taitettujen kerrosten välissä. Senkin parissa vierähtää Ellulta tovi jos toinenkin, mieletön nuuskiminen ja tuhina vain kuuluu kun hän tassuillaan penkoo tyynyliinaa. (Sen kanssa on kiva leikkiä myös vielä senkin jälkeen, kun namit on jo löydetty... :D)

PS: Ellu on muuten virallisesti kasvanut! Lenkillä ollessamme yksi mies, joka käveli ohitsemme, nimittäin tokaisi seuraavasti: "Hehe, siinä taitaa olla Hervannan toiseksi pienin koira!" Toiseksi! Wohoo! :D 








4 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea kuulumisianne! Ellu on kyllä tosi reipas pikku koira, taitaa koko sisarussarja olla aika lunkia sakkia eli mikään ei ihmeemmin hätkähdytä =)

    Martti-veljellä on myöskin tuo petaus yksi ykkösharrastuksia, peittoja ja patjoja kiskotaan ympäri kämppää, niiden ei sovi olla petissä tai häkissä herran mielestä :-)

    VastaaPoista
  2. Hehe, petaushulina kulkee siis suvussa! :D Juu, tää on pelkäämätön sisarussarja! Vaikka eilen Ellu kyllä pelästy pahanpäiväisesti kun lapsi meni rullaluistimilla ohi - siinä meille siis seuraava homma, rullaluistelijoihin totuttaminen. Mutta muuten on kyllä melkoisen pelkäämätön ja vielä niin sinisilmäinen, kun pitäisi kaikkia ihmisiä aina mennä moikkaamaan :D

    VastaaPoista
  3. Hei, teillä on hienot sivut! Eksyin tänne tuolta Martin sivujen kautta. Ehkä näemme joskus parsonlenkillä :) Toi Hervannan toiseksi pienin koira sai mut nauramaan ääneen :D

    VastaaPoista
  4. Heippa! Kiitos, hienoa saada uusia lukijoita! Kamalaa kun huomattiin tää sun kommentti vasta nyt, oli jotenkin mennyt ihan ohi...

    Toivottavasti nähdään parsonlenkeillä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)