Hiphei, Ellulla on ollut kyllä hyvin täyteinen viikonloppu! Paljon on nimittäin käynyt sakkia meillä kääntymässä ja Ellua moikkaamassa - hyvä vaan, tottuupi erilaisiin ihmisiin. Eilen meillä oli kylässä Villen kaveri Juha ja mun kaveri Satu ja sitten illemmalla tulivat vielä Villen sisko ja hänen poikaystävänsä Ellua moikkaamaan. Tänään sunnuntaina puolestaan tulivat meikäläisen vanhemmat ja sisko miehineen Ellua katselemaan ja meille vierailemaan. Kyllä Ellun kelpasi kun oli niin monta leikittäjää ja rapsuttajaa tänä viikonloppuna! :)
Eilen kävimme siellä Hervannan Mustissa ja Mirrissä pentuhulinoitsemassa, mutta tällä kertaa hieman huonolla tuurilla: Ellun kokoista leikkikaveria kun ei ollut, sillä kaikki muut pennut olivat tällä kertaa jo paljon Ellua vanhempia (5-6kk) ja kookkaampia. Viimeksi hulinoitsemassa oli kuulemma ollut paljon Ellun kokoisia, joten toivotaan, että ne kaverit tulisivat sitten taas seuraavalla kerralla telmimään. :)
Iltasella Ellu tutustui siskoni koiriin labradorinnoutaja Tarmoon ja susikoirannäköiseen sekarotuiseen Caroon. Hyvin meni! Ellu olisi kovin halunnut leikkiä isojen koirien kanssa, mutta hänen täytyy vielä kasvaa, ennen kuin voivat alkaa yhdessä leikkimään - Ellu kun on vielä suunnilleen Tarmon pään kokoinen. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)