lauantai 15. tammikuuta 2011

Ensimmäiset juoksut


Ellusta on tullut iso tyttö! Tänään huomasimme, että hänellä on juoksut alkaneet. Aamulla ihmettelimme eteisen lattialle ilmestyneitä hailakan vaaleanpunaisia pisaroita, joita oli muutama Ellun pedin läheisyydessä. Siivosimme ne pois, mutta parin tunnin kuluttua oli ilmestynyt pari uutta tippaa. Selvä juttu siis, juoksuthan ne. Ellu on myös mielestämme kaivannut enemmän huomiota kuin ennen, ja vinkuu helpommin jos jää yksin (lähdimmepä sitten kouluun tai menimmepä vain toiseen huoneeseen). Huomiota ja hellyyttä kaipaa, vaikka ainahan Ellu onkin sekä halunnut että antanut paljon hellyydenosoituksia. :) 

Jännää, että Ellun juoksut alkoivat nyt jo tässä vaiheessa, jotenkin ajattelimme, että ne alkaisivat paljon myöhemmin, kun Ellu on tuntunut tulevan hieman jälkijunassa näissä jutuissa. Mutta nyt alkoivat! :)

Mitähän muuta meille kuuluilee...arkea ollaan elelty, ei mitään sen kummempia puuhattu. Peruskäskyjen harjoittelemista ja vahvistamista ollaan jatkettu, samoin hihnakäyttäytymisen treenausta. Hihnassa Ellu kulkee nykyään jo tosi hyvin, päästään aika pitkillekin lenkeille niin, että menee hienosti. Ei mitään himopitkiä lenkkejä tietenkään, mutta meille 20 minuutin lenkit + hieno hihnakäyttäytyminen lenkin ajan ovat jo suuri saavutus! Hiljalleen ollaan matkaa pidennetty ja menty eri paikkoihin kuin ennen, ettei ihan samoissa kortteleissa tulisi pyörittyä. Vaihtelu virkistää, niin koiraa kuin omistajaakin! :)

2 kommenttia:

  1. Oho, Ellulla on jo nyt ekat juoksut. Luna täyttää kohta vuoden ja vasta oli ekat, mutta niin ne vaihtelee..

    VastaaPoista
  2. Juu, ne vaihtelee tosi paljon, joillakin on tällai aiemmin ja joillain taas joskus vasta puoltoistavuotiaana...mut hyvä että molemmilla, sekä Ellulla että Lunalla on nyt ekat juoksut ollu, ainakin tietää et kaikki on hyvin. :)
    Terkkuja Nemolle ja Lunalle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)