sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Koiratapaamisia

Koirakavereita ollaan nyt ahkerasti käyty tapaamassa, koska alkuvuosi meni melkoisen erakoituneena Ellun pitkittyneen juoksun takia. Ihanaa, kun on päässyt tapaamaan toisia koiria ja koiranomistajia! :)

Olemme monena päivänä käyneet pistäytymässä läheisessä koirapuistossa. Yhtenä viikonloppuna suuntasimme sinne jälleen tarkoituksenamme tutustuttaa Ellua paremmin siskoni koiraan, Tarmoon. Tässä yleensä melko hiljaisessa puistossa olikin yllättäen kolme muutakin koiraa, kun saavuimme paikalle, joten Ellu sai odotettua enemmänkin leikitystä. Puistossa oli saapumishetkellämme kaksi mäyräkoiraa, joista nuorempi oli samanikäinen kuin Ellu ja toinen muutaman vuoden vanha ja lisäksi iso musta sekarotuinen koira. Kaikki koirat olivat poikakoiria, joten Ellulla riitti vientiä! Ellu toimi puistossa jahtaamisleikin johtajana, sillä kaikki koirat juoksivat innoissaan Ellun perässä - sekarotuinen välillä vähän liiankin innokkaasti, sitä jouduttiin pari kertaa käskemään Ellun perästä pois kun poika olisi kovin halunnut tehdä vähän liiankin läheistä tuttavuutta...mutta hauskaa oli kaikilla ja menoa riitti!

Torstaina pääsimme pitkästä aikaa osallistumaan (kiitos lainassa olleen auton) parsonlenkkiin, joka tällä kertaa vedettiin Ylöjärvellä. Totesimme taas, että koirien on aivan turha olettaa olevan nätisti parsonlenkillä - innostuneesti vetämiseksihän se sitten lopulta aina meni. Lenkin lopussa tajusin siirtyä letkan edelle, jossa Ellu käveli tosi nätisti vierellä ja otti hyvin kontaktia - jos kävelimme letkan keskellä tai viimeisinä, veto oli aivan kamala. Mutta edessä oli hyvä! :)

Tänä sunnuntaina Ellu pääsi telmimään Minni-koiran kanssa. Suuntasimme porukalla kohti Hervannan metsien polkuja ja päästimme koirat siellä vapaaksi. Hanki oli paikoin melko upottavaa, mutta tien toisella puolen urassa pystyi kävelemään ihan hyvin - koirilla puolestaan ei ollut mitään ongelmia kun ne ovat meihin ihmisiin verrattuina niin kevyitä. Hyvin pysyivät koirulit lähellä, vaikka viilettivätkin välillä kovaa vauhtia ohi.  :)

Ellusta on muuten tullut ihan hienohelma: siinä missä hän ennen läiski innokkaasti kaikkien lätäköiden läpi, pitää märkien kohtien yli nykyään loikata tai ainankin tepsuttaa hyvin hitaasti tassuja nostellen, mököttävä marttyyri-ilme päällä. Toisaalta lammikot ovat tietty nyt sulavan lumen takia varmasti tosi kylmiä, joten saattaa ollaa että keväämmällä Ellu palaa perinteiseen "Jee - lätäkkö!" -meininkiin.

Ps. Tuli tässä yksi päivä ostettua kirjakaupasta Victoria Stilwellin kirja "Koirani vai minä?". Lainasin aikoinani kyseisen kirjan kirjastosta ja lueskelin sitä, on oikein hyvä koirakirja. Kirjasta on nyt otettu ihan tuore uusi painos, joten sitä löytyy nyt hyvin kirjakaupoista (oli aika kauan loppu). Ne keitä kiinnostaa, käykää ihmeessä hankkimassa! Stilwell osaa asiansa. :)

8 kommenttia:

  1. Hihi, tuo "Seuraa johtajaa" -kuva on ihan huippu :D Sekarotunen poitsu juoksee kieli pitkänä...!

    VastaaPoista
  2. Joo, niin juoksee, heh. :D Se oli kyllä Ellun fani number one!

    VastaaPoista
  3. Oi ihania juttuja ja kuvia! :)

    VastaaPoista
  4. :) Pitää hei katsoa sitä koirauintia sitten keväällä! Se kuulostaa kyl tosi hauskalta. :)

    VastaaPoista
  5. Parsonlenkillä kaikki haluaisi mennä ekana ja siitähän se mekkala alussa johtuukin.. ;) Tosi kiva, kun olette päässeet kavereitten kanssa telmimään, se on parasta. Meillä on vähän jäänyt se Lunan tulon jälkeen.. Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
  6. Koirakavereita on kyllä hauska aina nähdä. Teidänkin kanssa ois tosi jees joskus treffailla, jos vaan ehditte? :)

    VastaaPoista
  7. Meidänkin on pitänyt ehkä tuhat kertaa nähdä koirien keskenkin mutta aina on vaan jäänyt. Sovittaisko tässä lähiaikoina jotkut treffit, nyt kun Migokin on mun luona? :)

    - Elisa

    VastaaPoista
  8. Elisa: Jees, passaa hyvin! :) Mimmoset päivät sulle sopis?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)