Huhhei mitä puolentoista viikon aikana ehtiikään tapahtua! Ensinnäkin yksi kaunis päivä treffasimme Ellun velipuolen Aimon kanssa koirapuistossa. Koirat ystävystyivät ja meno sujui hyvin yhteen. Ainoastaan kerran meinasi tulla jonkinmoinen räjähdysmurinasessio, kun Ellu muitta mutkitta ja melko röyhkeästi tarttui Aimon parhaillaan pureskelemaan keppiin - tästä räyhäyksestä selvittiin nopeasti koirat erottamalla ja hetken jäähyn jälkeen yhteiselo puistossa sujui taas muitta mutkitta. Hauska parivaljakko oli kyllä, kun Ellu on niin piskuinen narttu ja Aimo isohko uros: kokoero oli melkoinen!
Viikonloppuna ehtisimme myös pariksi päiväksi mökkeilemään. Ellu sai juosta vapaana ja oli innoissaan mökkielämästä. Uintireissulla Ellu tuli perässämme kahlailemaan, muttei vielä ihan uskaltanut uimaan tulla. Osasyynä saattoi olla myös kylmähkö ilma ja vesi, ei siellä vedessä maittanut meikäläinenkään kauaa uiskennella. Välillä mentiin sitten porukalla saunaan lämmittelemään - Ellu mukana tietysti!
Mökkireissun jälkeen käväisimme vielä vanhempieni luona kahvilla. Istuskelimme kahvin jälkeen rauhassa olkkarissa, ja Ellu meni nuustelemaan makuuhuoneeseen. Hetken päästä ulkoa kuului koiran haukuntaa, joten ajattelin mennä sulkemaan makkarin tuuletuksen takia auki olleen ikkunan - ja huomasin, että Elluhan se siellä pihalla kirmaili tyytyväisenä männyn alla! :D Ei siinä paljon tullut mietittyä, kiipesin ikkunalaudalle ja hyppäsin ulos - sukkasillani, suoraan märälle sammaleelle ja otin Ellun pikapikaa kiinni. Etuovesta sisään Ellu kainalossa tullessani olkkarissa rupatellut porukka vähän ihmetteli, eivät olleet nimittäin ollenkaan huomanneet meikän mega-spiderman-hyppyä ulos. (Höh.) Ellulla puolestaan oli ollut hauskat puoli minuuttia ulkosalla, onneksi ei ollut lähtenyt mihinkään karkuun! Vähän hämärän peittoon jäi, miten Ellu oli ylipäätään ikkunasta ulos päässyt, nähtävästi tuolille kiipeämällä ja siitä ulos hyppäämällä: ikkuna kun ei todellakaan ole missään kauhean alhaalla, päinvastoin. Melkoinen agility-loikka on pikkuisen siis pitänyt suorittaa! Mahdollista on myös, että Ellu on bongannut jonkin oravan pihalta, sillä keskellä nurmikkoa oli pieniä kävynpaloja ja kesken jäänyt kävynkikkare...
Harmiksemme tästä suunnattomasta agility-loikasta ja spiderman-pelastuksesta ei ole kuvaa, joten jätämme tämän hienon, Vuoden 2011 Luontokuvan, kaikkien oman mielikuvituksen varaan. :D