perjantai 9. syyskuuta 2011

(Toivottavasti) viimeinen hammasoperaatio!

Tänään oli näiltä näkymin Ellun viimeinen hammasoperaatio, eli vasemman alakulmahampaan poisto. Hammas oli rautahammas, mutta se piti poistaa huonon puhkeamisensa vuoksi. Olen tästä hampaasta varmaan aiemmissa bloggauksissa selittänyt jo ummet ja lammet, mutta tässä lyhyt kertaus:

- Kyseinen hammas ei ollut puhjennut normaalisti, eli käytännössä hammasta oli enemmän ikenen alla kuin näkyvillä. Tämä olisi pitemmän ajan kuluessa voinut johtaa ienpussiin, eli tulehdukseen ikenen alla olevassa hampaanosassa - hammas poistettiin siis mahdollisten tulehdusten ja bakteerikertymien ehkäisemiseksi.

Itse operaatio sujui hyvin ja nopeasti. Ellu heräili sisupussimaiseen tapaansa eläinlääkäriasemalla jo kovaan tahtiin, kun tulimme häntä noutamaan. Jokin operaatiossa käytetty aine oli taas aiheuttanut vähän allergista reaktiota suun ympäristössä (turvonnut hieman), mutta selkeästi vähemmän kuin viime kerralla. Mikä aine, se jää mysteeriksi. Viime kerralla reaktion oltiin ajateltu johtuvan puhdistavasta suuvedestä, ja se oltiinkin tällä kertaa jätetty pois, mutta silti turvotusta tuli. Reaktion aiheuttajaksi ajateltiin tällä kertaa lääkärin käyttämiä lateksihanskoja, mutta kukapa tietää, mistä johtui.

Nyt kirjoitushetkellä Ellu vielä heräilee pedillään. Saimme kolmen päivän antibiootti- ja kipulääkekuurin hänelle, huomenna aloitamme sen. Sen verran isosta hampaasta oli kyse, että leuka onkin varmasti kipeä pienellä. Parisen viikkoa pitää nyt syöttää pehmeätä ruokaa (eli turvotettuja papanoita, kanaa, riisiä, raejuustoa, kermaviiliä...) ja desinfioida poistokohtaa ahkerasti siihen tarkoitetulla liuoksella. Sitten onkin tarkastus, jossa tsekataan miten ien on lähtenyt parantumaan. Uskoisin Ellun paranevan hyvin ja tuota pikaa, koska ainakin aiemmasta hampaanpoistosta pikkuinen tokeni melko nopeasti. :)

Huhhuh, toivottavasti Ellun hammasoperaatiot olivat tosiaan tässä nyt. Pitäkäähän lukijat peukkuja meille, että tämä oli viimeinen operaatio! 

Loppuun vielä pari kuvaa meidän munkelosta. Pystyy sitä luuta natustamaan, vaikka suussa olisikin vain 11 hammasta! :)

5 kommenttia:

  1. Voi Ellua ♥ Kovasti paranemistoivotuksia täältä ja peukutusta, että hammasoperaatiot todellakin olisivat nyt tässä!
    On kyllä pienellä ollut huonoa tuuria purukaluston kanssa, mutta onneksi sisulla selviää vähemmilläkin legoilla :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paranemistoivotuksista! Juu huonoa tuuria on kyllä meidän pikkuisella riittänyt, mutta hienosti Ellu silti jakselee, vaikka onkin vähemmän hampuleita. On se kyllä semmonen pieni sisukas terrieri! <3

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista Ellulle toivotellaan täältäkin suunnalta! Ei ne sitten mitään kivoja operaatioita ole, mutta onneksi on lääkkeitä (ja tosiaan terrieri-energiaa ;), niin paraneminenkin helpottuu. Komeasti sitä luuta natustellaan :)

    VastaaPoista
  4. Ellulle mahdottomasti rapsutuksia täältä!!!
    Toivottavast näemme parin viikon päästä, että pääsee ihan oikeasti halimaan :)
    Riitta

    VastaaPoista
  5. Ellu kiittää rapsuista! Juu niinpä, toivottavasti näemme! Pitää myös alkaa parsonlenkkeilemään enemmän nyt syksyllä, pitää vaan hankkia Ellulle uusi sadetakki niin pärjää pieni ulkona. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)