Ihanaa, kun on joulukuu! Täällä meillä niin isot tontut kuin pieni koiratonttunenkin odottavat jo innolla joulua. Ellu on ottanut uuden sohvan myötä asiakseen tonttupäivystyksen olkkarin ikkunan luota: nyt näkee katsella!
Ellun juoksujen takia elo on ollut hyvinkin epäparsonmaista viime aikoina: pieni on nimittäin lähinnä halunnut vain levätä ja nukkua, tavanomaista parsonhulinaa ei ole kauheasti näkynyt. Nyt juoksut ovat onneksi jo ihan lopuillaan ja ellumainen meininki kohollaan. Kohta pääsemme taas koirapuistoilemaan ja metsässä juoksentelemaan. :)
Myös lapsivieraita olemme saaneet kyläilemään. 2-vuotias Hilla ja 1-vuotias Oliver ilahduttivat meitä ja Ellua vierailullaan. Ellu sai hyvää "lapsitreeniä" ja lapset puolestaan "koiratreeniä". :) Oli ihana huomata, miten Ellukin on alkanut rentoutua paremmin lasten seurassa. Alku on yhä aikamoista hulinaa, kun on suuret meiningit päällä ja Ellu haluaisi kovin olla lapsen lähellä ja pusutella, mutta jonkin ajan kuluttua alkuriemuista Ellukin rauhoittuu, eikä ole enää niin superkiinnostunut lapsista. Edistystä on siis tapahtunut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)