perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kuraisia tassuja ja mutaisia vatsanalusia

Kyllä huomaa, että lumet on sulamassa: jokavuotinen tassunpesurumba on taas alkanut. On se jännä, miten pieni valkoinen koira voikin kerätä niin paljon kuraa itseensä! Onneksi Ellun turkki on sellainen, että kura lähtee melkeinpä yhtä nopeasti kuin on tullutkin - lenkin loppupuolella hangessa hyppiminen vie suurimman osan kurasta pois, ja kotona riittää pelkkä tassupesu. (Vaikka välillä pitääkin pestä vähän enemmän kuten tänään, kun Ellu sai kesken lenkin päähänsä alkaa rapsuttamaan korvaansa -> kuraa sekä päälaella että alaselässä.)


Viikko sitten käytimme vielä Ellulla talvitakkia, mutta siitä ollaan nyt luovuttu. Välillä kun on oikein kurainen keli niin laitetaan sadetakki päälle, se pitää suurimmat mudat pois vatsakarvoista. 
Tässä vielä kaksi kuvaa parin viikon takaa, kun oli hieman lumisempaa kuin tällä hetkellä:


Ahvenisjärvellä ihmettelemässä.
Kontakti ja vierellä kulkeminen toimii! Iloinen omistaja ja iloinen koira!


Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Kevään tullessa voisi taas kehitellä jotain harrastuksen tapaista...ehdotuksia?

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kevät tulee!

Aurinko paistaa ulkona ja lämmittää jo poskea ja pienen parsonin korvannipukoita. Vaikuttaa siltä, että kevät on vihdoinkin tulossa!

Teimme yhtenä päivänä retken pajunkissoja etsimään. Tarkoituksena oli kierrellä ihan vain lähistöllä, mutta loppujen lopuksi lähdimme vaeltelemaan luontopoluille Hervannan metsiin. Samoilimme Makkarajärven lähistöllä ja löysimmekin paljon pajunkissoja. Ellu oli retkestä aivan innoissaan, vipelsi kovaa vauhtia häntä korkealla pystyssä! Loppumatkasta alkoi pientäkin jo hieman väsyttää, mutta urheasti jaksoi kotiin asti, vaikka kauan oltiikin reissussa. :) Kotona piti sitten ensin ihmetellä pajunkissoja suihkussa, jossa ne olivat ämpärin lämpimässä vedessä aukeamassa.

Muutama päivä sitten laitoin pajunkissat esille olkkariin, ja ne saavat yhä joka päivä monta kertaa päivän aikana huomiota osakseen. Välillä Ellu käy nuustelemassa niitä ja välillä taas hieman kielellään kokeilee pehmoisia kissoja - vielä ei ole sentään suuhun vitsoja eksynyt.

Hauskaa kevään alkua kaikille lukijoille! :)