Kylläpä taas on ollut eläinlääkäreillä ravaamista tämä elo tässä parin viikon aikana!
Kaikki alkoi siitä, kun Ellu ei yhtenä aamuna syönyt. Ruoka ei maittanut, mutta vatsa huusi tyhjyyttään: kamala mölinä ja pulputus kuului. Seurauksena oli vatsahappopuklu eteisen lattialle. Iltaruoka meni taas hyvin alas, samaten lenkillä oli kova meno päällä.
Noh, ensin kostautui lenkin meininki: yhdellä iltalenkillä yksi Ellun etutassun anturoista sai pienen viillon, kenties pienestä terävästä hiekoituskivestä. Ei muuta kuin eläinlääkäriin näyttämään tassua. Haava oli onneksi ihan pieni, ja antura parani parissa päivässä. Lenkeillä pidettiin tällöin vaalenpunaista vauvansukkaa Ellun jalassa pöpöjen haavaan pääsemisen estämiseksi. Samalla lääkärikäynnillä kyselin Ellun aamuoksentelusta ja syömättömyydestä. Lääkäri määräsi Antepsinia eli vatsalääkettä, joka rauhoittaisi vatsan ärsytystä aamuisin. Lääke otettiin käyttöön, mutta se ei kuitenkaan auttanut.
Muutaman päivän päästä kävimme uudestaan lääkärillä, tällä kertaa eri tyypillä. Hän puolestaan arveli, että vatsassa on jonkinlainen bakteerikantainen tulehdus. Tähän saatiin Tylosin-nimistä antibioottia. Antibioottikuurin puolessa välissä meno oli kuitenkin sama: välillä maittoi ruoka ja päivä meni hienosti, välillä taas Ellu tärisi ja ruoka ei maittanut ei sitten millään. Ei muuta kuin takaisin eläinlääkäriin. Taas.
Viimeisellä kerralla Ellulta mitattiin lämpö, ja kuumettahan koiralla oli. Saimme Tylosinin tilalle toisen antibioottilääkkeen, jonka pitäisi auttaa nyt parissa päivässä. Viimeinen eläinlääkäri oli myös bakteerikannan aiheuttaman tulehduksen kannalla. Hän tiesi sanoa, että tällaista koirilla esiintyvää mystistä suolistotulehdusta on nyt paljon liikkellä, vatsa mölisee ja pulputtaa ja päivät menevät aaltoillen, joskus on hyvä päivä ja joskus taas todella huono. Uuden antibiootin pitäisi auttaa nimenomaan tähän tautiin, sillä siinä missä Tylosin korjaa yleensä muut suolistotartunnat, se ei tähän auta.
Ja mistä tauti on tarttunut? Todennäköisesti lenkeiltä toisen koiran pissan tai kakan välityksellä.
Että kiitos taas vaan kerran niille koiranomistajille, jotka eivät kerää kakkoja tienlaidasta. Kyllä ottaa päähän! Onneksi sentään Ellu saataneen nyt kuntoon. (Vaikka yksi eläinlääkäri käynti on vielä tulossa, mutta se koskeekin sitten jokavuotista hamppitsekkiä.)
Paranemisia potilaalle!
VastaaPoistaKerronpa tässä samalla meidän Teuvon vatsasta, joka kuullostaa väliin ihan samanlaiselta. Teuvo on aina ollut todella huono syömään. Ennenkuin Oskari muutti meille se saattoi olla jopa 2-3 päivää lähestulkoon syömättä. Ossin tulo paransi tilannetta niin paljon, että enää jättää ruokansa syömättä hyvin satunnaisesti. Ja sittenkin ronklaa parhaat herkut pois. :) Jos se on syönyt huonosti menee koko koira jossain vaiheessa, viimeistään seuraavana aamuna, ihan vaisuksi. Käpertyy pienelle kerälle, kääntää päätään pois kun jotain tarjotaan, tärisee ja vatta pitää ihan kamalaa kurinaa ja murinaa. Joskus myös oksensi ihan pelkkää vaahtoa. Mietittiin aikansa, että mitä tuossa tilanteessa voisi tehdä ja keksin voin. Nykyään jos tätä pääsee tapahtumaan niin voi on ainoa, joka siihen auttaa nopeasti ja suht helposti. Otan koiran syliin, pieniä nokareita voita lautaselle ja "tungen" niitä väkisin suuhun. Väliin riittää muutama pala väliin tarvitaan enemmän. Mutta sen jälkeen kun olen saanut tarpeeksi voita syötettyä sille niin sitten alkaa jo ruokakin maistua. Ja koirasta huomaa heti, että sen olo kohenee silmissä ja palaa takaisin omaksi itsekseen. Voihan olla, että Ellun vaiva ei oo samaa kun Teuvolla, mutta kannattanee kokeilla jos sama vaiva vielä yllättää.
Hei, kiitos vinkistä! Täytyy kokeilla tuota, jos nuo lääkkeet eivät auta. Ellu on sinänsä ollut aina tosi paljon ruuan perään, ruoan on syönyt aina samantien sekä aamuisin että iltaisin, että sinänsä tää on kovin kummallista käytöstä siltä. Jännä kyllä tuo voi, rauhoittaakohan se siten vatsaa jotenkin, vie ärsytystä pois tai jotain? Pistetäänpä korvan taakse tämä vinkki!
PoistaMaurilla on välillä tota, että aamusin oksentelee limaa. Mä en oo tehny asialle paljonkaan, kun se tuntuu menevän itellään ohi. Joskus se vähän aikaa tutisee, mutta lopettaa aikanaan. Joskus kysyin siitä eläinlääkäriltä. Se vaan sano, että saattaa johtua siitä, että vatsa kramppaa kun on päässyt liian tyhjäksi. Meillä riesana on ollut jatkuvat korvatulehdukset tänä syksynä. Viime vuonna oli tassuongelmat ja nyt jatkuva korvatulehdus. Alkaa vähän usko mennä mihinkään lääkkeisiin ja lääkäreihin, kun ei tunnu mitään apua saavan.
VastaaPoista- Anna ja Mauri
Joo se keltasen vaahdon oksentaminen johtuu just siitä että vatsa on liian tyhjänä. Ellulla ollu tota kans joskus aiemmin, mutta sillon menny itsestään ohi hetken ajan kuluttua - nyt on ollu kuumeinen ja tärissy puolet päivästä, ja tosiaan se vatsa pitää semmosta pulputusta, että siellä jotain on. Tuossa unohdin mainita kirjoituksessa, että vatsa tsekattiin myös ultralla, ja joku tulehdus sieltä löyty. Se aiheuttaa kuulemma semmosta pinkeetä oloa ja kipuilua vatsaan.
PoistaHarmi et teil on ollu noita korvatulehduksia, ne on kans kyl yks riesa. Missä lääkäreissä ootte käyny? Hervannan eläinlääkäreissa Jussi on hyvä lääkäri, samoin Pirkkalan Oivassa Unna on hyvä. Heitä kannattaa ainakin konsultoida. :)
Voi pientä Ellu-parkaa :-( Toivottavasti nyt on saatu oikeat tropit ja neiti paranee!
VastaaPoistaTäällä on vuosia eletty vatsavaivaisen Mimmin kanssa. Kaava on aina sama. Aamulla koira ei syö ja on vaisu. Töistä tullessa lenkillä se on vaisu, kunnes tulee ensin kerta vesiripulia voimalla ja sen jälkeen veriripulia. Ensimmäisellä kerralla meinasin saada sydärin näkiessäni punaista hangella ja lähdettiin samoilta sijoilta lääkäriin. Koira kuvattiin, verikokeita otettiin ja vaikka sun mitä, mutta koskaan ei selvinnyt syy. Antibioottia ja Antepsiniä silloinkin saatiin. Vuosien saatossa vastaava kaava on toistunut välillä useamman kerran kuussa, välillä yli kuukauden välein, hyvinkin harvoin. Aina ei tule onneksi veristä, vaan joskus pelkkää vesiripulia. Lorina ja kurina mahassa on aina melkoinen ja koira apeana :-/ Meillä auttaa Canikur pro pasta ja ripulointi on tähän asti (koputan puuta) jäänyt aina tuohon yhteen kertaan.
Nyt ollaan menossa rabiespiikille eläinlääkärille parin viikon päästä ja samalla vien neidiltä ulostenäytteet tutkittavaksi. Josko niistä tällä kertaa löytyisi joku syy näihin mystisiin mahaongelmiin, on kyllä tutkittu ennenkin. Oksentelua meillä on harvemmin, mutta sekin on joskus ollut veristä. Mahaongelmat sucks!
Onneksi toinen eli Martti on sentään ollut tässäkin suhteessa terve!
Oi voi, kuulostaa tosi kurjalta tuo Mimmin tilanne. :( Ei sillä mitään allergiaa sitten ois? Onko ne testattu? Luin jostain myös, että koiralla voi olla semmonenkin kuin ärtyvän suolen oireyhtymä, sama ku ihmisillä - ei Mimmillä sitä ois? Tosi kurja joka tapauksessa, toivottavasti noista näytteistä löytyis sit joku selitys!
PoistaHuoh, oon käyny vähän väliä lukemassa tätä postausta kun meiän Kipparilla tuntuu olevan myös vatsa sekaisin. :/ On tosin puklannut vain kerran tiistaina ja eläinten maitohappobakteerien ansiosta vatsa ei ole ihan löysällä muttei kyllä ihan normaalikaan. Oliskohan meilläkin nyt toi Tylosin-kuuri edessä... Lenkillä muiden koirien omistajat on puhuneet kuulemma ihan samaa eli tosi monella vastaantulevalla koiralla tuntuu olevan tuollakin suunnalla (ja varmaan ympäri Suomea?) vatsatautia. Kurjaa. :(
VastaaPoistaOi voi :/ En kyl yhtään ihmettele jos on liikkeellä, vatsataudit vielä jos mitkä leviää supernopeasti. TOivottavasti Kippari tervehtyy pian! Rapsuja sinne!
Poista